Mäkin olen periaatteessa asiakaspalvelutyössä ja varmaan suakin epäsosiaalisempi… Ketut siellä tarttee oikeasti mikään sosiaalinen olla, pitää osata vaan feikata 😀 Ja sitäkin vaan sen noin kahdeksan tuntia miinus tauot.
Elina | At October 23rd, 2011 14:36
Välillä epäilyttää, onko työpaikkailmoituksilla ja niiden ehdottomasti täytettävillä vaatimuksilla oikeasti MITÄÄN tekemistä sen kanssa, mitä taitoja tai ominaisuuksia missäkin työssä oikeasti tarvitaan… (Mistä syystä tämäkin sarja tulee jatkumaan – neljä maanantaisin postattavaa osaa on jo valmiina ja väliin yksi lisäselvennysosa, joka on tägätty perjantaiksi mutta postaan luultavasti heti seuraavan kerran skannattuani.)
Leea | At October 25th, 2011 13:42
Sulla oivallus työpaikkailmoitteluihin…taitavat olla toinen toistaan vaativampia, työnantajat nimittäin. Pakko ruveta miettimään, mikä ihmeen vika, vika, vika nykyihmisessä on, kun se ei mukamas ole sosiaalinen. Jotakin sana suorastaan ärsyttää. Muistelen nuoruudestani, miten minua inhotti sana ongelma , sitä kun piti löytyä jokaisen kotikäynnin yhteydessä ja kun ei halunnut sanaa edes käyttää, mikä ongelma se nyt on, jos eräällä naisella oli 4 au-lasta, kaikilla eri isä, ja se on sitten ongelma. No, täytyyhän siinä jotain mätää olla, mutta muistan, miten ihokarvatkin nousivat pystyyn, kun vain ajattelin sanaa ongelma. Sitä tunsi olevansa huono oppilas juuri tuon sanan kohdalla. Mutta – mutta, se taisinkin olla juuri tätä sosiaalisuutta, jota itse viljeli ja edelleen viljelee, sitä, että hyväksyy kaikenkarvaisia ihmisiä ja vielä tykkää heistä. No, onko se jälleen ongelma, kysyn vain?
varpu-liisa vanne | At November 29th, 2011 17:52
Hei ja kiitos kommentista Varpu 🙂
En ajattele, että sosiaalisuudessa sinänsä olisi jotain vikaa, vaan joskus tuntuu, että ihmisiä arvotetaan ja arvostetaan väärin perustein. Luitko sen Liisa Keltikangas-Järvisen haastattelun, josta koko keskustelu Facebookissa alkoi? Siinä käytiin jonkun verran läpi sitä, miten sosiaalisuus luonteenpiirteenä ja sosiaaliset taidot ovat kaksi eri asiaa. Joillain ne voivat hyvinkin yhdistyä, joillain toisella taas eivät. Yritinkin myöhemmin selittää toisessa sarjakuvassa, miten joskus sosiaaliset ja siksi mukavana pidetyt ihmiset eivät osaa olla hienotunteisia tai edes huomaa, milloin ovat menneet liian pitkälle ja loukanneet toista.
Myönnän toki, etten itsekään aina osaa olla hienotunteinen tai edes ymmärrä milloin olen ylittänyt sopivan rajat – niiden oppiminen on jatkuvaa harjoittelua. Tulen kuitenkin monenlaisten ihmisten kanssa toimeen, vaikka välillä minulle onkin vaikeaa ja harjoittelun takana moni sellainen asia, joka joillekin toisille on helppoa luonnostaan. (Ehkä minulle luontevia ovat taas jotkin toiset asiat, jotka ovat heille puolestaan vaikeita, koska ihmiset ovat ja saavatkin olla erilaisia).
Näyttäisi siltä, että meitä molempia ärsyttää se, jos ihmisiä arvotetaan ja arvostetaan väärin perustein. Harvoin ihmisen kykyjä voi tiivistää yhteen sanaan.
4 Responses to “”
Mäkin olen periaatteessa asiakaspalvelutyössä ja varmaan suakin epäsosiaalisempi… Ketut siellä tarttee oikeasti mikään sosiaalinen olla, pitää osata vaan feikata 😀 Ja sitäkin vaan sen noin kahdeksan tuntia miinus tauot.
Välillä epäilyttää, onko työpaikkailmoituksilla ja niiden ehdottomasti täytettävillä vaatimuksilla oikeasti MITÄÄN tekemistä sen kanssa, mitä taitoja tai ominaisuuksia missäkin työssä oikeasti tarvitaan… (Mistä syystä tämäkin sarja tulee jatkumaan – neljä maanantaisin postattavaa osaa on jo valmiina ja väliin yksi lisäselvennysosa, joka on tägätty perjantaiksi mutta postaan luultavasti heti seuraavan kerran skannattuani.)
Sulla oivallus työpaikkailmoitteluihin…taitavat olla toinen toistaan vaativampia, työnantajat nimittäin. Pakko ruveta miettimään, mikä ihmeen vika, vika, vika nykyihmisessä on, kun se ei mukamas ole sosiaalinen. Jotakin sana suorastaan ärsyttää. Muistelen nuoruudestani, miten minua inhotti sana ongelma , sitä kun piti löytyä jokaisen kotikäynnin yhteydessä ja kun ei halunnut sanaa edes käyttää, mikä ongelma se nyt on, jos eräällä naisella oli 4 au-lasta, kaikilla eri isä, ja se on sitten ongelma. No, täytyyhän siinä jotain mätää olla, mutta muistan, miten ihokarvatkin nousivat pystyyn, kun vain ajattelin sanaa ongelma. Sitä tunsi olevansa huono oppilas juuri tuon sanan kohdalla. Mutta – mutta, se taisinkin olla juuri tätä sosiaalisuutta, jota itse viljeli ja edelleen viljelee, sitä, että hyväksyy kaikenkarvaisia ihmisiä ja vielä tykkää heistä. No, onko se jälleen ongelma, kysyn vain?
Hei ja kiitos kommentista Varpu 🙂
En ajattele, että sosiaalisuudessa sinänsä olisi jotain vikaa, vaan joskus tuntuu, että ihmisiä arvotetaan ja arvostetaan väärin perustein. Luitko sen Liisa Keltikangas-Järvisen haastattelun, josta koko keskustelu Facebookissa alkoi? Siinä käytiin jonkun verran läpi sitä, miten sosiaalisuus luonteenpiirteenä ja sosiaaliset taidot ovat kaksi eri asiaa. Joillain ne voivat hyvinkin yhdistyä, joillain toisella taas eivät. Yritinkin myöhemmin selittää toisessa sarjakuvassa, miten joskus sosiaaliset ja siksi mukavana pidetyt ihmiset eivät osaa olla hienotunteisia tai edes huomaa, milloin ovat menneet liian pitkälle ja loukanneet toista.
Myönnän toki, etten itsekään aina osaa olla hienotunteinen tai edes ymmärrä milloin olen ylittänyt sopivan rajat – niiden oppiminen on jatkuvaa harjoittelua. Tulen kuitenkin monenlaisten ihmisten kanssa toimeen, vaikka välillä minulle onkin vaikeaa ja harjoittelun takana moni sellainen asia, joka joillekin toisille on helppoa luonnostaan. (Ehkä minulle luontevia ovat taas jotkin toiset asiat, jotka ovat heille puolestaan vaikeita, koska ihmiset ovat ja saavatkin olla erilaisia).
Näyttäisi siltä, että meitä molempia ärsyttää se, jos ihmisiä arvotetaan ja arvostetaan väärin perustein. Harvoin ihmisen kykyjä voi tiivistää yhteen sanaan.